Suuri illusio

Suuri illusio

Virkamies istuu työpöydän ääressä, jonka molemmilla puolilla on valtavia paperipinoja, hymyillen kameraan.
Byrokratian suurten päätösten äärellä – työpöytä täynnä papereita, mutta onko pinosta työnteoksi vai tekotyöksi?

Olkaa huoletta! Järjestelmäpäivityksen jälkeen kaikki toimii niin kuin ennenkin.

Mika Waltarin tiedetään pantanneen pöytälaatikossa julkaisuvalmiita kirjoituksia. Tuottelias kirjailija sanoi syyksi, ettei halunnut antaa kuvaa työn helppoudesta. Helposti hoidettu työ olisi voinut vaikuttaa palkkioihin.

Eräänä päivänä jälleen täytin Trafin sivuilla opetuslupahakemuksen. Perheen vanhemmalle lapselle hain sitä vuotta aiemmin. Tästä oman aikansa otti ajo-opettajan taustojen selvittely: ikä, ajokortin voimassaolo, liikennerikkomukset ja sukuselvitys. Oppilaasta oli varmistettava ikä. Silloin käsittely kesti kolmisen viikkoa. Nytkin on odotettava aika, jota ei osata kertoa.

”Odotus on aina kauniimpi kuin täyttymys. Ja pettymys on suoraan verrannollinen odotukseen.”
– Mika Waltari

On romanttista ajatella, kuinka meidän vähäpätöinen asia tupsahtaa virkamiehen pöydälle kuin untuva kaikkien niiden raskaiden ja aikaa vievien päätösten välissä. Näen, kuinka hän nojaa rennosti taaksepäin työtuolissaan saadessaan levähtää vaativien taksilupien keskellä. Hän hetken nauttii tästä tyvestä, jonka pikkujuttu hänelle suo. Viimein hän syöttää henkilötiedot…

Ei silti keskeytetä virkamiehen auvoa, kun hän vaativien toimenpiteiden keskellä antaa huomionsa päätökselle, jonka olisi voinut hoitaa kylmän viileästi tunteeton järjestelmä. Kun tämä päätös aikanaan saavuttaa sitä odottavat, on siihen patinoitunut aitoa suorittamisen ja ahertamisen tuntua. Se huokuu arvokkuutta ja valtaa, kun se viimein tulostuu Suomi.fi-järjestelmästä autoon aurinkolipan alle.

Lipan alta vedettäviä lupia ja päätöksiä on Suomessa odotettu aina. Ennen lupia käsittelivät Annat, Timot, Kertut, nyt ATK. Käsittelijät vaihtuivat, odotus jäi. Perusteluina olisin kovin utelias kuulemaan muutakin kuin kärpäsen surinaa korvissani. Mielessä kaikuu alussa kuvailtu Mika Waltarin motiivi ja hänen sanansa: ”Odotus on aina kauniimpi kuin täyttymys. Ja pettymys on suoraan verrannollinen odotukseen.”

Scroll to Top